Komediafestivaalin tilannetiedote 13.12.2021

Pohjois-Savo ei ole koronaepidemian leviämisvaiheessa, joten ravintolarajoituksia ei nähdä alueella tarpeellisena, katsoi alueellinen koronaepidemian torjunnan koordinaatioryhmä eli koronanyrkki kokouksessaan 13.12.2021.

Koronanyrkki toteaa, että Itä-Suomen aluehallintoviraston määräämä kokoontumisrajoitus on edelleen voimassa 27. joulukuuta saakka. Rajoitus koskee yli 100 hengen massatapahtumia, joissa osallistujilla ei ole määrättyjä istumapaikkoja. Kuopion Musiikkikeskuksella on istumapaikat kaikille, joten tällä hetkellä voimassolevilla rajoituksilla koronapassia ei siellä tarvita. 18.12.2021 komediafestarin tapahtumassa on tietysti vahva maskisuositus.

Pohjois-Savon alueen koronaepidemiatilanne on säilynyt ennallaan. Tartuntojen ilmaantuvuus on entisellä tasolla, ollen noin 140 tapausta 100 000 asukasta kohti. Suurin osa viime viikon tapauksista on todettu 5–9-vuotiailla lapsilla.

Koronapassi?

Koronapassin käyttö yleisötilaisuuksissa edellyttää tartuntatautilain 58 i §:n mukaan voimassa olevaa rajoitusta, joten lain nojalla koronapassin voi ottaa käyttöön vain silloin, kun yleisötilaisuuteen kohdistuu viranomaisen rajoituspäätös. Laki ei ota kantaa siihen, voiko koronapassia vaatia esitettäväksi, jos rajoituksia ei ole voimassa. Toiminnanharjoittaja voi oman harkintansa perusteella ja omalla riskillään päättää ottaa koronapassin käyttöön ilman voimassa olevaa rajoituspäätöstä. Toiminnanharjoittaja kantaa tällöin itse oikeudellisen vastuun toiminnastaan ja mahdollisista seuraamuksista. Passiin liittyy se riski, että ilman passiin velvoittavaa määräystä voi järjestäjä vapaaehtoisesti koronapassia vaatiessaan joutua alttiiksi syrjintäsyytteille.

Koronapassi on vaihtoehto rajoituksille. Passi toimii terveysturvallisuustoimena silloin, kun kyseistä tilaisuutta tai tilaa koskevia rajoituksia on voimassa. Koronapassi (EU:n koronatodistus) koostuu kolmesta osasta, joista yhden on oltava voimassa, jotta koronapassi on voimassa:
– Koronarokotustodistus (2 rokoteannosta) TAI
– Testitulostodistus (negatiivinen koronatestitulos maks. 72 h aiemmin) TAI
– Todistus alle 6 kk aiemmin sairastetusta koronavirustaudista.

Parhain terveisin, Juha Jylhäsalmi / tuottaja

Jaa ystävillesi:

Instagram @komediafestivaali