1974
Synnyin 5.3.1974 Pielavedellä. Äitini mukaan sää oli silloin aurinkoinen. Olin perheen esikoinen.

1976
Tässä olen 2-vuotias. Olemme muuttaneet vuotta aiemmin Pielaveden Honkamäelle. Laitoin tämä kuvan, pelkästään että saan naisten huomion täällä. Huomatkaa muuten, että kakut olivat 70-luvulla ohuita.

Olin lapsena ujo, mutta melko sanavalmis. Neljävuotiaana Pielaveden Säviäntaipaleen kyläkaupassa paikallinen Harlen Viki kysyi minulta: ”Ootko nähnä metässä tulikettuja?” Vastasin, että en ole ja lisäsin perään, mutta Ootko Viki sinä nähnyt Miurameita? Viki meni hiljaiseksi. Jatkoin vielä, että niitä Miurameita asuu minun maailmassani metsissä jättiläisten lemmikkinä. Mummo muisteli minun miuramitarinaa kuolemaansa saakka. Vaikka mummoni on nukkunut jo pois, tarina on jäänyt elämään.

1978
On lämmin aamupäivä heinäkuussa 1978. Lapsen uteliaisuus herää, kun isäni sanoo, että nyt kävellään kylälle. Kuulen ilmassa minulle uudenlaisen äänen ja kun katson taivaalle, näen kuinka helikopteri lentää talomme ylitse. Sen ikkunat kimaltavat kilpaa auringonsäteiden kanssa. Jäätelö sulaa käteeni, kun tuijotan suu auki äänekästä kopteria taivaalla. Puistotien penkat ovat täynnä autoja. Ihmisiä kävelee pienen pojan silmin valtava määrä kylälle päin. Isoimmillaan muikkufestivaali taisi olla vuonna 1973, jolloin kävijämäärä oli 30 000 henkeä. Mutta sinäkin päivänä väkeä oli paljon. Tuhansia turisteja. Pielavedellä.

KEKKONEN
70-luvulta on muistikuva siitä, kun presidentti Urho Kekkonen hiihtää Suojalan kentän suoralla. Kaverini Jarno kannustaa Urkkia huutaen: Hop hop! Kekkonen katsoo meitä, suksi tökkää hankeen ja Urkki kaatuu nurin. Siinä kaksi nelivuotiasta natiaista hiljenee äkisti ja katsoo varpaitaan, kun tasavallan presidenttiä nostetaan hangesta ylös.

KASARI
Lauantai-ilta 80- luvulla. Isä on laittanut saunan lämpiämään. Vapaapäivältä tuoksuva savu leijailee piipusta hitaasti ylös. Katson taivaalla loistavia tähtiä. Ortodoksisen kirkon kellot soivat tien toisella puolella. Tv:stä tulee klo 16:55 alkava Englannin jalkapalloliigan ottelu tv kakkosella. Aikalaiset muistatte, että silloin ei ollut kuin kaksi kanavaa. Syvennymme katsomaan peliä tai no isä syventyy. Minä pelaan omaa peliä lattialla pienellä pallolla. Selostan samalla tietenkin. Äiti on iltavuorossa R-Kioskilla. Hän on luvannut tuoda minulle Movie Boxin.

MOVIE BOX
Tänä iltana saan katsoa omasta pienestä mustavalkotelevisiosta Terence Hillin ja Bud Spencerin tähdittämän elokuvan: Banaanipojat Hula Hula saarella. Isä voitti kyseisen tv:n arvonnassa. Tv oli palkintona vuonna 1986 Pielavesi-Keiteleen kilpailussa, jossa piti arvata päivän aikana oikea määrä Uitonsillan ylittäviä autoja. Isä arvasi sen prikulleen. Määrää en enää muista.

R-KIOSKI
Minun äitini työskenteli 1976 – 2012 R-Kioskilla tai ärrällä, kuten meillä kotona puhuttiin. Olen ollut nuorena siitä onnellisessa asemassa, että sain katsoa paljon ärrän vuokraelokuvia. Sieltä opin varmaan englanninkin.

Tuntui että siellä oli kaikki, mitä lapsi 80-luvulla tarvitsi. 10 pennin irtokarkit, elokuvat, Suosikki-lehti. Kohtauspaikka viimeisen päälle. Minun suosikkikarkki oli banaanivene. Ja oli jotenkin siistiä kun äiti oli siellä töissä.

Ala-asteelta muistan hyvin myös meidän Englannin kielen opettaja Aslak Taxelin, joka luki Taru Sormusten Herrasta kirjaa, kun teimme tehtäviä. Sitä kautta minusta tuli kova tolkiefani.

80-luvulla on myös mukava muistikuva siitä, kun rokin SM-voittaja Peer Günt vieraili 1985 Suojalassa. Ei mulla ollut lupaa keikalle mennä. Mutta ajelin pyörällä hengailemaan nurkille ja nuuhkimaan suuren maailman meininkiä. 80-luvusta on jäänyt paljon hyviä muistoja. Se oli jotenkin omassa elämässä turvallista aikaa ja mistään ei ollut puutetta.

Ajat kuitenkin muuttuvat

YSÄRI

90-luvun alussa Suomessa kärvisteltiinkin sitten lamassa. Vuosikymmenen alku toi huolia ihan kotiin asti. Ite kävin silloin Lukiota. Rehellisesti sanoen en ollut kovin hyvä oppilas. Enemmän minua kiinnosti tytöt ja moottoripyörät. Silloin eletettiin Iiro Viinasen aikaa. Pinnalla olivat Eurodisko, Metsolat ja halvat tuopit. Kebabin maihinnousu oli juuri alkanut täällä Suomessa.

TAROT
Vuonna 1991 muistiin on jäänyt legendaarisen Tarotin keikka Pielaveden Linja-autoaseman lastauslavalta.

ÄIVÄS
1992 pääsen ensimmäistä kertaa ihan festareille. Festarin nimi on Äiväs Rock! Paikka on Säviä. Varsinkin Kiuruvedeltä Säviään keikalle saapunut Hedelmäpommi niminen punk-bändi puhuttelee meitä nuoria. Hedelmäpommin kovin hitti: Aamulypsyllä Pielavedellä saa aikaan riehakkaan vastaanoton, kun jengi hyppii ilmaan nyrkit ilmassa. Säviä!

Minä valmistun ihan ajallaan lukiosta. Valkolakki päässä juhlin opiskelijakavereiden kanssa Restentissä. Vaikka lama jyllää edelleen, tuntuu kuitenkin, että elämä voittaa. Päästötodistukseni on 6.6. Ei se häävi ole. Läpi kuitenkin mennään. Mietin, että ei tällä paperilla yliopistoon mennä. Armeijaan kuitenkin menen.

K-RAUTA

Armeijan jälkeen Mikko Savolainen palkkaa minut Pielaveden K-Rautaan töihin. Siellä opin sitten tekemään ja olemaan töissä. Työhaastattelussa Mikko sanoo: Hyvä, että olet käynyt armeijan. Täällä ollaan samalla tavalla kuin armeijassa. Minä vedän lippaan ja sanon: Kyllä! Herra! Koo-Mikko! Mietin että ihan hyvä, ollaan vaan armeijassa, kunhan Mikko ei katso minun Lukion päästötodistusta. Minustahan piti tulla sairaanhoitaja, mutta K-Raudassa ymmärsin, että osaan myydä. Jos asiakas tuli ostamaan kiuasta, niin osasin myydä kylkeen kysymättä kiuaskivet, löylykauhan ja joskus mukaan lähti haravakin. K-Raudassa minusta tuli myyntimies.

Mutta ennen kuin mennään ajassa eteenpäin, on aika pysähtyä kunnioittamaan tätä paikkaa missä me nyt olemme.

PIELAVEDEN LIIKUNTAHALLI

Tämä liikuntahalli on antanut mulle tosi paljon. Jo 80-luvulla, kun Sampo pelasi täällä. Olin siis tosi kova Pielaveden Sampon kannattaja. Muistan hyvin Sammon ja Alun paikallispelit. Sanotaanko näin, että kovimpina iltoina perheen pienimpien olisi ollut turvallisempaa olla kotona. Oli tunnetta. Oli henkeä. Tuossakin ykkösarjan pelissä tammikuussa 1989 oli 550 katsojaa ja tunnelma aivan käsittämättömän upea.

Äitini tiesi kysymättä voitettiinko vai ei. Jos hävittiin, niin ensin lensi kengät ovesta eteiseen. Sitten kuului kiroilua. Kun voitto oli takataskussa, tulin niin hiljaa sisälle, ettei vanhemmat välttämättä edes huomanneet. Yleensä olin rättipoikki ja ääni oli mennyt, joten turha oli enää puheita pitää. Minun piti mennä pelin jälkeen heti suihkuun, koska olin hikoillut huutamalla saman verran kuin kenttäpelaajat pelaamalla. Kädet olivat hellät ja tulipunaiset taputtamisesta.

Rakkaita muistoja. Me oltiin jätkien kanssa varmasti 80-90 luvun kovimpia lentopallofaneja Suomessa. Muistan aina kun pelasimme Sammon noususta mestaruusliigaan Vihdissä 1997. Kun meidän kymmenhenkinen kaveriporukka saapui paikalle Vihtiin, niin tunnelma nousi. Porukassa olin ainakin minä, Sakari, Nevalat sekä Simpas Juha ja Teemu Säviästä. Fisti ja Kuijjuuni. Katsomossa jo istunut Savonsalmen Jukka eli Savis tuumasi kovalla äänellä kaverilleen: ” Nyt ei oo hätää. Ammattilaiset tulivat paikalle. ”

Sammon entinen kapteeni ja valmentaja Timo Tolvanen eli Dole sanoi yksi päivä Sammon peleistä näin: ”Joo kyllähän siellä hallissa on ollut monesti melkoinen tivoli. Pari tuntia ennen peliä oli kirkonraitti täynnä autoja. Ja yleisö puski monesti vastustajan ihan suohon ja Sampo pelas pirun hyvää peliä kotiluolassaan! Harvassa paikassa on ollut yhtä kova meininki!”

Tämä on minulle rakas halli. SAMPO!

PIELAVESI JÄÄ, MUTTA PYSYY.

Jokaisen polku on erilainen. Mulla polku vei Pielavedeltä Kuopioon kauppaopistoon. Tein samalla monenlaisia pätkähommia. Olin ahkera. Kävin piipahduksen Etelä-Suomessa. Palasin Kuopioon. Valmistuin tradenomiksi. Sairastuin monen huonon sattuman summana keskivaikeaan masennukseen. Makasin käytännössä vuoden peiton alla. Häpesin. Olin varma, ettei minusta ole työelämään. Menin kuitenkin karaokejuontajaksi Tahkolle 2005.

Eräskin ilta Ukko Tahkon ravintolassa juhli West Endin eliitti, minä seisoin lavalla karaokelevyjä kiillottaen karsinan takana ja mietin että nuo ovat vähän niin kuin jenkkejä ja karsina on raja. Rajan takana seison minä, meksikolainen. Itsetunto oli nollassa. Korkeakoulutettu ukko kiillottaa täällä jotain perkeleen karaokelevyjä surkealla palkalla.

Kerran Tahkon työputken keskellä kävin lääkärissä, kun en saanut taas nukutuksi yhtään. Kerroin taustat, johon lääkäri vastasi, että hän on ihmeissään, että olen ylipäätään hengissä, saati sitten työkykyinen millään tapaa, kun taustat ottaa huomioon. Se tavallaan lohdutti. Ajattelin, että huonomminkin voisi mennä. Se oli synkkää aikaa.

Ennen sairastumista tein Kuopioon kuitenkin ensimmäisen stand up -klubin 2004. Siitä tulee tammikuussa täyteen 20 vuotta. Se oli se kuuluista momentum. Siitä muutama vuosi eteenpäin sateisena marraskuun aamuna 2007 eli aika tarkalleen 16 vuotta sitten sain idean. Mietin, uskallanko soittaa Ravintolamestareiden toimitusjohtaja Tasse Laukkariselle. Olin miettinyt jo jonkin aikaa, että Kuopiossa pitäisi järjestää stand up -festivaali. Sen kaltaisia tapahtumia ei Suomessa juuri tuohon aikaan ollut.

Sitten minä otin marraskuun sateisena aamuna puhelimen käteen ja soitin Tasselle.

MOMENTUM
Jouluviikon alussa saman pöydän ääreen kokoontui viisi miestä. Palaverista kertova kalenterimerkintä on säilynyt tallessa mulla näihin päiviin saakka. Olin pyytänyt mukaan stand upia tekevän ystäväni Teemu Vesterisen. Meidän lisäksi paikalla oli pari muuta ravintoloitsijaa. Ravintolamestareiden toimitusjohtaja tarjosi omistamassaan ravintolassa hampurilaiset. Ajattelin silloin olevani isojen herrojen pakeilla. Palaveri jännitti ihan hirveästi. Koin olevani pelkkä entinen karaokejuontaja.

Joulukuisesta tapaamisesta alkoi kuitenkin matka, joka teki minusta, syrjäytymisvaaran partaalla olleesta masentuneesta karaokejuontajasta suositun stand up -tapahtuman tuottajan.

KOMEDIAFESTARI
Olen vetänyt vuodesta 2008 Kuopion Komediafestivaalia. Pari ekaa vuotta vielä vähän harjoiteltiin toimintaa, mutta yli 10 vuotta Kuopion Komediafestivaali on ollut stand up -alan arvostetuimpia tapahtumia Suomessa. Se on minun lapseni, jota olen kasvattanut rauhassa. Viime kesänä komediafestarin 18 esityksessä vieraili 5000 katsojaa. Paikalla oli 60 esiintyjää. Kuutena kesänä on myös kierrettyä Suomea komediafestivaalikiertueella. Laiska töitään luettelee, mutta on tässä tahkoa väännetty. Olen 20 vuoden aikana tuottanut noin 800 stand up klubia tai tapahtumaa. Yleisöä 20 vuoden aikana minun tuottamissa esityksissä on käynyt noin 300 000.

Uskon, että olen pärjännyt nämä vuodet alalla isojen tähtien kanssa hyvin siksi, että repussa mulla on ollut maalaisjärkeä ja ihan kotikutoista pielavetistä rohkeutta. Meillä on edelleen myös tiivis pielavetisten porukka ympäri Suomea ja pidämme yhteyttä paljon. Siinä ei tittelit paljoa paina. Välillä kuuluu vaan jostain nurkasta: Sampo! Antti Ruuskasen mitaliheittoja on jännätty oman kylän porukalla.

Kuopiossa toimii edelleen aktiivinen meidän pielavetisten 90-luvulla perustama futisjoukkue. On siihen muutakin porukkaa jo sulautunut, mutta runko ihan oman kylän miehiä ja heidän lapsiaan. Pielavesi ei lähde miehestä, vaikka mies lähtis Pielavedeltä. Näin se menee.

Uran yksi kohokohdista oli se kun sain Poliisiopisto -elokuvista tutun Michael Winslowin esiintymään Kuopion kaupunginteatteriin.

ÄITI JA ISÄ
Hankala se on ollut välillä vanhemmille kertoa, että mitä se tämä minun työ. Mutta olen minä yrittänyt.

Keskustelu jouluna 2010 ruokapyödässä vanhempieni luona:

Isä: Onko sulla ensi kesänä se stand up festari?
Juha: Jep.
Isä: Ketä sinne tullee?
Juha: No koomikoita tietysti ja sitten tehdään semmonen huumoriroasti.
Isä: Mikä?
Juha: Roast on semmonen, jossa naljaillaan julkisuuden hahmoille hauskasti.
Isä: Mitä järkee siinä on että vitt****aan lavalla jollekin?
Juha: Se on ihan hauskaa kun komiikan ammattilaiset sen tekee.
Äiti: Rosti? Onko Vicky Rosti siinä?
Isä: Vicky Rosti! No tuo se ei tiijä mittään! Se on rousti.
Äiti: Olkoon vaikka Pöysti. Ei kiinnosta. Keitä ite pottus.
Isä: Varmasti keitän.

Vuosi 2017 jouluna.
Isä: Sulla oli se Timosen rousti?
Juha: Jep
Isä: Jaa? Menikö hyvin?
Äiti: Lehessä oli juttu. Leikkasin talteen.
Isä: Mittee?
Äiti: Tuo se ei kuule nykyään mittään!
Isä: Ei kiinnosta sinun juttus.
Äiti: Kohta alkaa kiinnostamaan! Keitä ite pottus. Isä: Varmasti keitän.

JÄÄVUOREN HUIPUT

Ja ihan loppuun. En sano että kaikesta selviää. Kaikesta kun ei välttämättä selviä. Eikä tarvitse. Ennemminkin haluan sanoa, että jokaisella on omat vahvuutensa. Kun pääsee toteuttamaan niitä vahvuuksia kannustavassa ja ymmärtävässä ympäristössä, tuloksia tulee takuulla jossain vaiheessa.

Tavallaan me näemme kaikesta vain sen jäävuoren huipun, mutta ei sitä polkua, joka ihmisen on nykyhetkeen tuonut. Että, jos katsomme jotain ihmistä ja ajattelemme ehkä kateellisena sitä, missä asemassa henkilö on tai mitä tekee, niin unohdamme sen, että taustalla on vuosikymmenten kokemukset ja haasteet, jotka meitä ovat muokanneet ja mahdollistaneet sen, mikä tänään näkyy ja ilmenee. Usein ne kokemukset ovat olleet vielä suhteellisen haastavia. Että jos pitäisi valita, ottaisinko nykyhetken ”onnen” tai kadehdittavan tilanteen joltain toiselta ihmiseltä ja saisin kaupan päälle kaikki ne haastavatkin kokemukset elettäväksi, niin miten valitsisin? Usein se unohtuu tai sitä ei ajattele

Kaikista ei voi tulla parhaita, eikä tarvitsekaan. Jokaisella teistä on omat vahvuutensa. Käyttäkää niitä. Kunnioittakaa toista ihmistä. Olkaa nöyriä mutta älkää nöyristelkö.

MAINOSTEKSTI 
Tutkittuani Pielavettä muutaman päivän ajan tajusin, että joka paikassa, missä kävin, minua kohdeltiin kuin rakasta perheenjäsentä. Ehkäpä kaikkein muistettavin asia oli se, etten missään vaiheessa kohdannut perinteisesti hiljaisia ihmisiä. Sen sijaan ihmiset juttelivat avoimesti ja nauroivat yhdessä missä tahansa heitä kohtasinkin. Pielavesi. Rohkeiden ihmisten kylä, joka tarjoaa yhteisöllisyyden tunteen. Mene ja vieraile, ja rakastu.