Yhtä Hymyä!

TÄMÄ KEIKKA ON PERUTTU

 

TIEDOTE:

Koronaviruksen vuoksi perumme varotoimenpiteenä lauantaina 21.3. klo 19 Intron Komediaklubilla Teemu Vesterisen sooloesityksen: Sinä, minä ja Irene.

Ticketmaster kontaktoi lipunostaneita. Seuraamme tilannetta huhtikuun keikkojen osalta ja tiedotamme komediaklubien tilanteesta lähempänä.

Lauantaina 21.3. klo 19 Intron Komediaklubilla nähdään Teemu Vesterisen sooloesitys Sinä, minä ja Irene.

Stand up -koomikko Teemu Vesterinen muutti vuosi sitten Kuopioon. Tämä stand up -show on tilinpäätös savolaistumisen ensimmäisestä vaiheesta. Aiheita esityksessä on tasan kaksi: Kuopio ja Teemu. Aiheet vuorottelevat, ja samalla kun Vesterinen kertoo hauskoja havaintoja savolaisista, paljastuu myös, minkälainen mies Teemu oikeastaan on. Jos olet kuopiolainen tai savolainen tai muuten vain teemunmielinen, hanki piletti ja osallistu hommaan, se tekee hyvää kaikille osapuolille.

Teemu Vesterinen
Teemu Vesterinen on suomalaisen stand up -komiikan edelläkävijä. Hän on perustanut yhden maamme ensimmäisistä stand up -klubeista, käsikirjoittanut lukuisia tv-ohjelmia ja kerännyt aina teatterikriitikoilta ylistystä eheistä ja jopa koskettavista esityksistään.

”Vesterinen rakentaa kokonaisen maailman pienillä tarinoilla omasta sielustaan.”
– Liisa Kukkola, Etelä-Saimaa

Sinä, minä ja Irene
On stand up -esitys koomikosta, joka muutti Kuopioon. Se saa ensi-iltansa helmikuussa 2020 Ravintola Intro Socialissa, ja esityksiä on luvassa Intro Socialin esitysten lisäksi syksyllä 2020 Kuopion Kaupunginteatterissa.

Lipun hinnat 22,50 e sis. toimitusmaksut.
Esityksen kesto 1 h 45 min. K-18.
Showtime 18:30
Ovet 17:45.

Ovet avautuvat n. 45 min ennen esitystä.  Tule paikalle viimeistään 20 minuuttia ennen esitystä. Videokuvaaminen on ehdottomasti kielletty. Nauraminen ja taputtaminen erittäin sallittua. Varaudu jättämään takki narikkaan.

Osoite: Intro Social, Kauppakatu 20, 70100 Kuopio.

Jaa ystävillesi:

Instagram @komediafestivaali