Ali Jahangiri on älykäs ja vimmainen koomikko, jonka rohkea ja räiskyvä, mutta samalla ajatuksia herättävä komiikka ravistelee perinteisiä käsityksiä. Ali ei pelkää kohdata yleisöä silmästä silmään ja heittäytyä tilanteisiin, jotka voivat olla polttavan kuumia. Alin stand up on kuin tulinen chilikastike – se polttaa ja pistää, mutta samalla jättää makean jälkimaun. Alin esiintymisissä on aina läsnä lämmin nauru ja aito kiinnostus yleisöä kohtaan, mikä tekee hänestä rakastettavan hahmon niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin.

Arimo Mustonen on kokenut kaiken kansan naurattaja, jolla on takanaan yli 4000 stand up -keikkaa erilaisissa tilaisuuksissa ja kiertueilla. Hän on esiintynyt koomikkona Nelosen Stand up -ohjelmassa joka vuosi sekä opettanut stand up komiikkaa Suomen teatteriopistolla. Lähes 20 vuoden kokemus ja monipuolinen vitsivalikoima takaa, ettei hymy hyydy yleisössä.

 

Heikki Vilja on Ylen Naurun tasapaino -ohjelman ja Nelosen stand up! -ohjelman vakiokalustoa. Heikki on kuin hyvä viini – paranee vain vuosien saatossa. Hänen hyväntuulisuutensa ja sympaattisuutensa sulattavat sydämet. Vaikka Heikki osaa olla terävä kielenkäytössään, ei kukaan tunne oloaan uhatuksi, sillä Heikin sydän on yhtä suuri kuin hänen leveä virneensä.

Ilari Johansson on stand up -maailman oma hurmuri, jonka sanat ovat kuin taikasauvan heilautus ja hetkessä koko show on täynnä rajatonta riemua.  Tämä improvisoinnin mestari saa aikaan vapaapudotuksen, jossa ei tunneta sääntöjä eikä pidätyksiä – vain puhdasta ja raakaa naurua. Kestosuosikin vahvuus on aivan upea ilarimaisuus, joka puhuttelee vuodesta toiseen. Eturivissä saat uuden kampauksen!


Jukka Lindström
 on stand up -koomikko, toimittaja, käsikirjoittaja ja palkittu tv-esiintyjä. Hän tuli tunnetuksi poliittisesta satiirista nimeltä Noin viikon Uutiset. Kun kaipaat stand upia, joka saa sinut sekä nauramaan että ajattelemaan, mene katsomaan Jukkaa. Hän ottaa yhteiskunnan kipupisteet syliinsä ja käsittelee niitä omalla sarkastisen terävällä tyylillään.

Jussi Simolan puhenopeus ja LPM (laughs per minute) ovat hengästyttävät – kirjaimellisesti! Jussin komiikka on nopeaa, viiltävää eikä se sisällä kiusallisia taukoja. Viimeisen vuoden aikana Jussin keikoilla yleisö on tippunut tuoleiltaan, ja onpa apukeinona tarvittu astma-piippua, kun naurusta johtuva hyperventilaatiokohtaus ei ottanut loppuakseen.

Köpi Kallio on Venla-palkittu radiojuontaja, joka aloitti stand up -komiikan vasta noin vuosi sitten. Nopeassa ajassa Köpi on vakuuttanut stand up -alan konkarit ja valloittanut komediayleisöt varmalla esiintymisellään ja hauskoilla seteillään. Tämän satakuntalaisen suupaltin käsittelyssä nykyajan ilmiöt vääntyvät usein tummaksi huumoriksi ja absurdeiksi vitseiksi.

 

Matti Paalanen on ainutlaatuisen omalaatuinen koomikko. Hurmaavaan mattimaiseen maailmaan päästyäsi, et halua sieltä pois. Olet jo ehkä nähnyt Matin telkkarissa sellaisissa ohjelmissa kuten Posse tai Nelosen Stand Up, mutta tämä kotimaisen komiikan erikoishenkilö pitää kokea livenä.

Niko Kivelä tunnetaan erinomaisesta lavakarismastaan ja kyvystään luoda vuorovaikutteinen tunnelma yleisön kanssa. Niko nappaa yleisöstä spontaaneja reaktioita. Hän herättää henkiin mimiikallaan ja äänenkäytöllään hahmot, esineet ja kaiken muun tarpeellisen. Nikon huumori on kuin napakka oikea koukku suoraan leukaan – se iskee, puree ja saa yleisön repeämään naurusta.

 

Roosa Maskonen on Vuoden stand up -tulokas 2023. Hän on kertakaikkisen hurmaava ja pidetty ihminen sekä Keuruun lahja suomalaiselle komiikalle – tai oikestaan koko maailmalle. Lempeydellään hämäävä Roosa katsoo maailmaa ja muita ihmisiä usein ylhäältä käsin, vaikka onkin lyhyt ihminen. Oivaltavat jutut ja ihmeellinen lavakarisma ihastuttavat ja naurattavat taatusti. Tai jos eivät, niin yleisöllä on peiliin katsomisen paikka.

Tiina Henkola katsoo maailmaa ja elämää kokeneen, kiltin seniorin silmin etsien kuitenkin innokkaasti ratkaisuja ongelmiin yllättävin keinoin unohtamatta humaania perusvirettä. Tässä häntä auttaa tekninen koulutustausta sekä pitkä ura insinöörismiesten kehittävässä seurassa. Hän on Vuoden 2023 Stand Up Tulokas -finalisti, The Gong Show 2023 -kisan voittaja, Tuoretta verta -kiertueen tähti. 70-vuotiaalla Tiinalla on lyhyen komediauransa aikana hyvä liuta titteleitä jo kerättynä! Senioriosaston taatusti hauskin nainen saa nuorisonkin nauramaan katketakseen.

Tommi Ylimäinen on se äkkiarvaamaton ja terävä naapuri, joka on yht´äkkiä ikkunassa kattila kädessään tai yksisarvinen kainalossaan. Tommi on kotoisin upeasta Meri-Lapin Mordorista eli Kemistä, mutta nykyään asun Oulussa. Television puolella Tommi on ollut mukana ohjelmissa kuten Nelosen Stand Up, Noin Viikon Uutiset, Noin Viikon Studio & Jukka Lindströmin Sivuhistoria.

Ursula Herlin ei koskaan uskonut, että tavallisesta lohjalaisesta voisi tulla hauska stand up -koomikko. Lopulta hän todisti itse olleensa väärässä. Nyt se tavallinen lohjalainen on kiertänyt stand up -klubeja jo vuosia ja naurattanut kansaa hulvattoman sisäkierteisillä jutuillaan. Televisiossa hän on toiminut sekä käsikirjoittajana että ruutukasvona Ylen Noin Viikon Studiossa sekä Sivuhistoria -sarjassa.

 

 

 

 

 

Jaa ystävillesi:

Instagram @komediafestivaali